torstai 8. huhtikuuta 2021

repsahdus

Eilen tapahtui repsahdus. Kävin kauppa-asioilla, ja ostin itselleni Subwaysta patongin. Se itsessään nyt ei ehkä olisi ollut niin paha juttu, mutta sitten ostin myös sipsejä. JA söin tietenkin niitä. 

No, sehän näkyi sitten tänä aamuna vaakassa. Tsemppi tässä vielä pitää ottaa, jotta saisi sen 10 kg pudotettua ensi viikkoon. Mutta olen vähän skeptinen kyllä sen suhteen.

Tänään myös anestesialääkäri soitti. Hän kyseli kunnosta, siitä että mahtuuko suuhun kolme sormea hampaiden väliin, onko "kaulaa", pystynkö makaamaan selälläni ja kääntyykö pää niin että saa leuan rintaan ja toisaalta taas taaksepäin. Nämä kaikki liittyivät siihen, että miten leikkauksessa pitää esim hengitysputkea laittaa tms. Oli mielenkiintoista, en ollut tullut ajatelleeksikaan, että sillä kuinka pää kääntyy on vaikutusta leikkaukseen. Mutta tietenkin se on ihan selvä juttu.

Sain myös ohjeita miten lääkkeitä tulee ottaa. Leikkausta edeltävänä iltana jätän yhden lääkkeen pois, sitä ei oteta myöskään leikkauspäivän iltana. Sitä ei otetaennen kuin vatsaan saa vähän enemmän täytettä, muutenkin se pitäisi ottaa ruuan kanssa. Leikkausaamuna jätetään kaikki muut lääkkeet pois paitsi vatsansuojalääke ja beetasalpaaja. Verenpainetta seurataan osastolla ja katsotaan jätetäänkö seuraavana aamuna verenpainelääkkeitä vielä pois. 

Ohjeistus oli että CPAP laite pitää ottaa mukaan sairaalaan, ihan leikkuriin asti. Hoitajat sitten seuraavat heräämössä tarvitaanko laitetta heräämisvaiheessa. Mutta osastolla pitää käyttää päiväunienkin aikana laitetta. Aikaisemmin en olekaan päiväunilla sitä käyttänyt, mutta ymmärrän kyllä että tilanne on nyt vähän eri. Anestesialääkäri sanoi että kannattaa saapua mielummin ennen kahdeksaa (joka on sovittu saapumisajaksi) jotta saan preop juoman heti osastolle tullessani ja se ehtii vaikuttaa ennen leikkausta. Leikkausaamuna saa juoda lasin vettä tai tuoremehua jossa ei ole hedelmälihaa. Omenamehu voisi olla hyvä. 

Koetan päivitellä blogia ahkerasti leikkauksen jälkeen. KAtsotaan miten jaksan mutta raportoin viimeistään sitten kun kotiin pääsen.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti