maanantai 28. syyskuuta 2020

Sairausloman saldoja

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kaaduin kaksi viikkoa sitten rapussa. Sain aivotärähdyksen ja olo oli todella huono. Joten viimeinen kaksi viikkoa on mennyt sairauslomalla päätä parannellessa. Olo oli todella huono, huimasi, kuvotti ja oksetti, päätä särki. Kun olo ei alkanut kolmen päivän jälkeen parantua kävin sairaalan päivystyksessä ja ottivat pään TT-kuvat tarkastaakseen tilanteen kallonmurtuman takia. Onneksi mitään ei löytynyt ja tämä aivotärähdys vaati vain pidemmän lepojakson. 


Sairausloma onkin sitten näkynyt vaakalla, kun lääkäri sanoi että ei saa nyt miettiä mitään ENE diettejä, vaan ensin pitää parantua aivotärähdyksestä. Sain vihdoin myös ohjeet toiselta lääkäriltä että mitä lääkkeitä pitää ENE dieetin aikana jättää pois. Se olikin työn takana saada oikeita vastauksia,  mutta nyt tiedän jättää kaksi diabeteslääkettä ja kolesterolilääkkeen pois sitten kun ENE alkaa.


Toisaalta myös painonhallintatalon tekeminen jäi vähemmälle, koska näytön tuijottaminen sai aikaan erittäin pahan olon. Nyt taas sitten aloitetaan "alusta" kaikessa suhteessa. Ainoa mitä on kaatumisesta jäljellä on mustat silmät, mutta nekin ovat jo paranemaan päin.

Sairaalassa päivystyksessä ollessani luin eräästä naistenlehdestä luonnonkosmetiikasta. Siitä sain ajatuksen kokeilla itse tehtyä deodoranttia, ja niinpä viikko sitten sunnnuntaina kokkailin näistä aineksista omaa deodoranttia. Pari päivää myöhemmin lisäsin vielä eteeristä öljyä (sitruunan tuoksuinen) koska halusin vähän tuoksua deodoranttiin ja koska olin sekoittanut ainekset huonosti ja dödö oli vielä todella juoksevaa.




Löysin ohjeen Roosa Blomin blogista. Ohje menee näin:

1 rkl Sheavoita
1 rkl kookosöljyä
2 rkl ruokasoodaa
2 rkl perunajauhoja
(10 tippaa eteeristä öljyä)

Sheavoi ja kookosöljy sulatetaan vesihauteessa. Sulaneeseen nesteeseen sekoitetaan ruokasooda ja perunajauhot sekä halutessa eteerinen öljy. Sekoita hyvin, ja kaada pieneen purkkiin josta tuotetta voi käyttää.  Laita jääkaappiin kovettumaan. Itse ostin tällaisen 4cl kokoisen lasipurkin Prismasta, siihen meni sopivasti juuri tuo määrä voidetta.

Minulla  oli voide pari tuntia jääkaapissa, ja ensimmäisen päivän se oli todella juoksevaa. Tämä johtui varmasti siitä, että olin sekoittanut ainekset huonosti, ja kookosöljy jäi pinnalle. Mutta kun lisäsin kaksi päivää myöhemmin eteerisen öljyn ja sekoitin massan lusikalla hyvin. Seuraavana päivänä massa olikin jo kovettunut tarpeeksi. Koko ajan pystyin kuitenkin sitä käyttämään. 

Nyt viikon omatekoista dödöä käyttäneenä totean, että toimii. Minulla on vielä pari roll-on:ia kaapissa, kun olin juuri ostanut ennen tätä kokeilua, mutta kyllä ne käytettyä tulee. Ei haise hiki, ei kutia kainalot, ei ole alumiinia seoksessa. 




maanantai 14. syyskuuta 2020

huilitauko

Nyt onkin ollut muutaman viikon huilitauko. Paino on noussut. Ei kivaa. Tosin nyt tällä viikolla paino on sama kuin viikko sitten että ehkä tämä tästä. 

Painonhallintatalon valmentajan kanssa ollaan keskusteltu ENE dieetin aloittamisesta. Se on vähän venynyt koska en ole saanut lääkäriä kiinni jotta olisin voinut keskustella miten lääkitystä pitää muuttaa ENEn aikana. Nytbon puhelinaika varattu lääkärille keskiviikoksi.

Muutenkin on sattunut ja tapahtunut. Viikko sitten ajoin kolarin. Tai oikeammin minun autoni päälle ajettiin. Auto on rutussa eikä siitä enää kalua tule.
Eilen puolestaan kaaduin rapussa ja nyt parantelen aivotärähdystä. Ens sunnuntaina pitää pysyä vissiin kotona pimeässä ettei satu mitään.