maanantai 24. helmikuuta 2020

Loma teki hyvää

Aamun lukemat 141,4 kg mikä tarkoittaa että lomalla paino on pudonnut eikä noussut. Eihän tuo mihinkään konkreettisesti ole muuttunut sitten lokakuun, mutta näillä mennään.

Loma teki muutenkin hyvää. Ruokarytmi oli varmasti se avaintekijä minkä vuoksi paino putosi. Samalla putosi myös paastosokeri, se oli eilen 9.6, tänään unohdin mitata. Täytyisi enemmän päästä pois arjesta, tai saada arki muutettua niin että rytmi olisi parempi. Lomalla tuli nukuttua ja vähän ulkoiltua. Pääasiassa oli sellaista leppoisaa oleilua. Olimme Pyhätunturilla kaksi viikkoa, ensimmäisen viikon tein etätöitä sieltä ja toisen lomailin.

Painonhallintatalosta ei ole kuulunut mitään. Mietin että pitäisikö sinne soittaa - taas. Tai johonkin. En voi ymmärtää että virtuaalipalvelun avaamisessa menee näin kauan, kun vatsakeskuksen lähetteeseenkin sain vastauksen (ja ajan) alle kahdessa viikossa.

Olen alkanut kallistua entistä enemmän yksityisen leikkauksen puoleen, mutta täytyy vielä miettiä mistä rahat.....

tiistai 18. helmikuuta 2020

paksukainen

Tämä blogipostaus on ollut tulollaan jo jonkun aikaa. Olen kerännyt rohkeutta, mutta nyt otin itseäni henkisesti niskasta kiinni ja päätin tehdä tämän.

Mikä tässä nyt sitten on niin maatamullistavaa? Olen etsinyt rohkeutta julkaista kuvan itsestäni tässä kunnossa, ja nyt sen sitten teen. Yksityisyyden suojan takia peitän kasvot, en ainakaan vielä ole valmis näyttämään itsestäni pahimpia puoliani omalla naamalla.


Kuva on otettu jo kuukausi sitten, mutta ei tässä ulkoisesti muutoksia ole tässä ajassa tapahtunut. Ei varmaan hirmuisesti vaakallakaan, nyt en ole pariin viikkoon loman vuoksi vaa'alla käynyt. Halusin kuitenkin ottaa itsestäni konkreettisen kuvan ennen jos/kun joskus saan otettua "jälkeen" kuvan.

Vieläkään Painonhallintatalosta ei ole kuulunut mitään, ja mietin tässä myös että menisinkö yksityiselle leikkaukseen. Sen saisin ainakin automaattisesti, ilman mitään "lupia" lääkäriltä. PAitsi jos jonkun tutkimuksen takia tulisi se tilanne että leikkausta ei voi tehdä. Mutta sitä en usko. Haluaisin niin päästä diabeteksestani eroon, ja jaksamista lisää. En ole aivan vakuuttunut siitä että pystyisin yksin ilman tukea pudottamaan painoani - tarvitsen ainakin sen painonhallintatalon valmentajan tukemaan itseäni. Toteuttaminen on vaikeaa, vaikka motivaatio on.

tiistai 11. helmikuuta 2020

Pallottelua

Eilen soitin Jorviin  9.59 kun löysin vihdoin oikeat numerot netistä.

Ensin soitin obesiteettikeskuksen osastosihteerille. Hän pyysi soittamaan sisätautien osastosihteerille. Kertoi ystävällisesti että soittoaika on 8-16, toisin kuin hänellä 9-10.

No Sisätautien osastosihteeri puolestaan pyysi soittamaan endokrinologian sairaanhoitajalle. Se homma pitikin sitten siirtää tälle päivälle, koska hoitajan puhelinaika oli 9-10.

No, tänä aamuna klo 9.03 aloitin soittamisen. Soitin ja soitin ja soitin..... yhteensä 58 kertaa kunnes pääsin linjalle ja jonoon. Jonossa olin noin 15 minuuttia, vaikka olin jonon 2. Kun vihdoin sain Endokrinologian sairaanhoitajan linjalle, hän auttoi minua ja sanoi että soitin väärään paikkaan. Pitäisi soittaa Obesiteettikeskuksen osastosihteerille (jonka puhelinaika on 9-10).

Eikun soittamaan, tällä kertaa sainkin osastosihteerin nopeasti kiinni. Hän ensin kauhisteli että "ai tammikuussa, meillä menee kaikki tällä hetkellä todella hitaasti kun tuli uusi potilastietojärjestelmä" (Kiitos Apotti...... 😒). Sitten hän sanoi että pitää soittaa Sisätautien osastonsihteerille (taas!). Kun kerroin että mut oli sieltä ohjattu sairaanhoitajalle ja sieltä hänelle, lady puhelimessa sanoi että ompas sua palloteltu, annas kun katson vähän. Kävi ilmi että uudessa Apotissa ei näkynyt mitään, mutta hänellä sattui olemaan vanha potilastietojärjestelmä auki. Sieltä näkyi että Lääkäri oli tehnyt määräyksen 21.1 Painonhallintatalosta, mutta Sisätautien osastosihteeri ei ollut lähettänyt asiaa eteenpäin. Sain ohjeet soittaa Sisätautien osastosihteerille....

No, ehkä tämä tästä alkaa selvitä, tuumasin ja soitin (taas!) Sisätautien osastosihteerille. Ilmeisesti puhelimeen vastasi sama mies kuin eilenkin, ainakin hän kuulosti samalta. Selitin asiani ja annoin henkilötunnuksen. Tällä kertaa henkilö kuitenkin sanoi että onko sun puhelinnumero tämä ja tämä, että selvittelen tämän asian ja soittelen takaisin. Kello on silloin 9:48 tiistaina 11.2.20, saa nähdä koska hän soittaa takaisin

Edit: Klo 13.27 sairaanhoitaja soitti. Lähete oli jäänyt käsittelemättä potilastietojärjestelmämuutoksen takia. Nyt se on laitettu eteenpäin ja tämäkin asia alkaa edetä. Onneksi soittelin.


maanantai 10. helmikuuta 2020

odottaa odottaa....

... edelleen odottaa. Saa nähdä kauan pitää odottaa.

Mitään ei nimittäin ole kolmeen viikkoon kuulunut Painonhallintatalosta. En jaksaisi odottaa, vaan haluaisin ns. virallisen aloituksen tälle projektille. Vaikka käytännössä olenkin alkanut vahtia syömisiäni jo lokakuussa, ei vaaka juurikaan ole näyttänyt tulosta. Mutta kuten Jorvissa kävi ilmi, esimerkiksi pitkä sokeri on laskenut. Parin kuukauden päästä menen uudestaan labrakontrolliin tk-lääkärin määräämänä, sitten nähdään taas miten on tilanne muuttunut.

Mutta siis niin... Painonhallintatalosta ei ole kuulunut mitään, ja alan miettiä että ottiko lääkäri sittenkin väärin sähköpostiosoitteeni. Viime viikolla en ehtinyt/muistanut soittaa perään, ja nyt olen hiihtolomalla Lapissa. Ja tietenkin yhteystiedot ovat lapulla siellä lääkäripapereiden kasassa kotona. Toivottavasti Googlesta on tällä kertaa apua, täytyy yrittää löytää sieltä puhelinumero josta voin kysyä asiaa.

Ajatus pidemmästä painonhallinnasta ennen leikkausta hieman ahdistaa. Ymmärrän että se on tarpeen, mutta ajatus yksin painon pudottamisesta ei ole kiva. Olen aina ollut ryhmäihminen tässä mielessä, olen saanut hyviä tuloksia painonpudotus-ryhmissä. Nyt minulla toivottavasti on hyvä valmentaja painonhallintatalossa, jotta pääsen alkuun. Eilen katsoin "olet mitä syöt" ohjelmaa, jossa painonpudottaja sanoi että eihän tässä teoriatiedon puutteesta ole kyse vaan siitä että kuinka asiat saa jalkautettua käytäntöön. Mietin myös että pitäisikö sitä mennä itsenäisesti ravitsemusterapeutille tai jollekin hyvinvointilääkärille, josko sieltä saisi enemmän tukea.

Toisaalta olen myös pallotellut ajatusta että menisin yksityiselle puolelle leikkaukseen. Hinta tietysti hirvittää, se on noin 10 000 euroa, mutta olen myös miettinyt että se kannattaisi satsata omaan terveyteen. Olen kuitenkin vielä alle 40, joten elinvuosia on (tai ainakin pitäisi olla) vielä reilusti. Ja töissä pitäisi jaksaa sellainen 25 vuotta vielä, jos nyt ei lottovoitto kohdalle kosahda. Sitä odotellessa.... 😀 Mutta sen vuoksi olen miettinyt tuota yksityistä leikkausta, että siinä on leikkausta ennen ravintoterapeutin vastaanotto ja seuranta, joten se olisi ehkä parempi kuin ihan yksin yrittäminen. Mutta tätä pitää miettiä.

EDIT:
Soitin Jorviin osastosihteerille. Lääkäri ei ollut edes laittanut lähetettä eteenpäin.... Eli huomenna täytyy soittaa sairaanhoitajalle, että missä mennään. Sillä kun on vain 9-10 soittoaika.