Näytetään tekstit, joissa on tunniste diabetes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diabetes. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

sisätautilääkärin vastaanotolla

Kävin tänään sisätautilääkärin vastaanotolla. Oli todella mukava lääkäri. Kävimme läpi lääkelistaani, sokeriarvoja ja verenpaine mittauksia. 

Totuus on, että diabetes ei ole hoitotasapainossa lääkityksestä huolimatta. Tilanne on toki parantunut sitten viime syksyn, mutta edes kolmen lääkkeen koktaililla ei ole arvot siellä missä pitäisi. Lääkärin arvio oli, että sitä ei millään muulla saakaan kuntoon kuin painonpudotuksella. Vähän hämmennyin sen vuoksi, että TK lääkäri on antanut ymmärtää tilanteen olevan hallinnassa. Mutta toisaalta, TK-lääkärit ovat yleislääkäreitä, nyt oli kyseessä puolestaan paljon lihavuudesta tutkimusta tehnyt sisätautilääkäri.

Summa summarum kuitenkin: minulta jää kaksi diabetes lääkettä leikkauspöydälle. Tai on jäänyt jo, koska molemmat ovat lääkkeitä joita ei ENEn aikana saa käyttää. Toisen laitoin juuri apteekkiin menossa olevaan vanhojen lääkkeiden pussiin, se oli aika vapauttavaa. Voi olla että jäljelle jäävä metforminia pitää myös painon putoamisen myötä vähentää. Mutta se riippuu täysin sokerista.

Verenpaineen olivat nyt hyvät, jos leikkauksen jälkeen vielä putoavat tai alkaa huimata, pitää vähentää verenpainelääkkeitä, ensin toista, sitten toista. Kolesterolilääkkeen voin puolittaa leikkauksesta lähtien. 

Seuranta aika pitää varata 3kk päähän leikkauksesta, no itseasiassa se menee lomien takia elokuun puoliväliin. Sitä ennen pitää jälleen käydä labrassa, sain lähetteen jo valmiiksi.

Kaiken kaikkiaan siis positiivinen juttu.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Ollakko nälkä vai eikö olla

Eneä 3 päivää takana. Ensimmäiset kaksi päivää oli yhtä tuskaa.

Maanantaina oli hirveä nälkä koko päivän. Sitten illalla repsahdin ja söin jauhelihapihvin (itse tehty, pelkkää lihaa ja mausteita). Tuli huono omatunto, mutta ajattelin että pienempi paha tämä on kuin jollain karkilla tai sipseillä herkuttelu.

Tiistaina nälkä ei kurninut niin paljon kuin maanantaina. Mutta kyllä tuli syötyä enemmän kuin puoli kiloa kasviksia, varmaan kilo meni porkkanoita, kurkkua ja tomaatteja yhteensä. Päätä särki aika ikävästi, mutta siihen auttoi särkylääke. Proteiinina meni purkillinen rahkaa.

Eilen, keskiviikkona, särki päätä jälleen/edelleen. Vähän huonosti auttoi särkylääke, sitä piti ottaa pariin kertaan päivän aikana. Ja otin sekä ibuprofeiinin että parasetamolin, jotta auttaisi paremmin. Ei ollut nälkä oikeastaan ollenkaan, mutta teki mieli suolaista. Niinpä korvasin proteiinin eilen täysliha kinkkuleikkeleellä enkä syönyt ollenkaan rahkaa. Kaipa se sama on mitä proteiinia sitä syö kunhan syö. 

Tänään on ollut myös ihan hyvä päivä, ei ole ollut nälkä. Sokereita olen mitannut tällä viikolla sisätautilääkäriä varten ja ne ovat olleen jo varsin hyviä. Positiivista!


Tämän kertaiset ohjeet ENEssä ovat hieman erilaiset kuin ennen joulua tekemässäni. PAinonhallintatalon ohjaamassa ENEssä syötiin 5 pussia päivässä + 500g kasviksia + rasvalisä + 60g  (6 annosta) proteiinia päivässä. Tuo proteiinin määrä tuli painon mukaan. 

Tässä nyt Eiran Sairaalan ravitsemusterapeutin ohjaamassa ENEssä syödään puolestaan 5 pussia + 500 g kasviksia + rasvalisä + 20g proteiinia. Käytännössä minä saan ravitsemusterapeutin mukaan syödä jopa 30g proteiineja, koska olen niin pitkä, mutta se on jäänyt noin 25grammaan päivässä. Eli vähän vähemmän syön nyt kuin ennen joulua. Paino on sitten maanantain pudonnut jo 1,4 kg. Eli eiköhän tässä siihen 6 viikon tavoitteeseen (10 kg+) päästä. 

Tänään kävin myös koronarokotuksessa. Sain sen riskiryhmään kuulumisen johdosta. Huomasin Vantaan kaupungin sivuilla että rokotukset 16-69 vuotiaille riskiryhmäläisille on aloitettu, joten varasin viime viikolla ajan, ja sain sen tälle viikolle. Rokotuksessa varattiin saman tien myös aika kakkosannokselle rokotetta. Tänään oli myös iltapäivälehdessä (linkki tässä) juttua, että jo yhden koronarokotuksen saaminen estää vakavan koronataudin saamista erittäin hyvin. Joten tässä on hyvä aikataulu, koska nyt saan vähemmän todennäköisesti koronan ennen leikkausta. Se tässä ehkä suurin este leikkaukselle on, jos korona tulee. 

tiistai 18. helmikuuta 2020

paksukainen

Tämä blogipostaus on ollut tulollaan jo jonkun aikaa. Olen kerännyt rohkeutta, mutta nyt otin itseäni henkisesti niskasta kiinni ja päätin tehdä tämän.

Mikä tässä nyt sitten on niin maatamullistavaa? Olen etsinyt rohkeutta julkaista kuvan itsestäni tässä kunnossa, ja nyt sen sitten teen. Yksityisyyden suojan takia peitän kasvot, en ainakaan vielä ole valmis näyttämään itsestäni pahimpia puoliani omalla naamalla.


Kuva on otettu jo kuukausi sitten, mutta ei tässä ulkoisesti muutoksia ole tässä ajassa tapahtunut. Ei varmaan hirmuisesti vaakallakaan, nyt en ole pariin viikkoon loman vuoksi vaa'alla käynyt. Halusin kuitenkin ottaa itsestäni konkreettisen kuvan ennen jos/kun joskus saan otettua "jälkeen" kuvan.

Vieläkään Painonhallintatalosta ei ole kuulunut mitään, ja mietin tässä myös että menisinkö yksityiselle leikkaukseen. Sen saisin ainakin automaattisesti, ilman mitään "lupia" lääkäriltä. PAitsi jos jonkun tutkimuksen takia tulisi se tilanne että leikkausta ei voi tehdä. Mutta sitä en usko. Haluaisin niin päästä diabeteksestani eroon, ja jaksamista lisää. En ole aivan vakuuttunut siitä että pystyisin yksin ilman tukea pudottamaan painoani - tarvitsen ainakin sen painonhallintatalon valmentajan tukemaan itseäni. Toteuttaminen on vaikeaa, vaikka motivaatio on.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Erityisuimakortti

Vantaan kaupunki tarjoaa meille "sairaille" erityisuimakortin, uinnin vuosikortin. Kortti maksaa ensimmäisellä kerralla 50 euron +5 euron korttimaksu, tämän jälkeen sen voi uusia vuosittain 50 euron hintaan. Jos kulunvalvontakortin kadottaa, menee uusi korttimaksu.

Tämä on saanut minutkin jälleen aktivoitumaan ja päivittämään oman korttini. Ja heti ensirykäisyllä uinkin yhteen menoon tunnin. En minä mikään nopea uimari ole, mutta pääasia on että liikkuu. Ja kun Poika tykkää myös uinnista, siinä on meille yhteinen harrastus. On kiva kun pääsee liikkumana omaehtoisesti, ja tekemään sellaista liikuntaa joka innostaa. Nyt aionkin kunnostautua ja yritän käydä pari kertaa viikossa uimassa tai vesijuoksemassa.


Miksi uimakortti?


Uimakortin tavoitteena on aktivoida vammaisia ja pitkäaikaissairaita omaehtoisen liikunnan pariin. Korttia myydään myös ulkopaikkakuntalaisille, mikä on todella hyvä juttu. Kortissa on kuvallinen kantakortti joka on voimassa toistaiseksi ja tämän lisäksi avainkortti, johon ladataan uintiaikaa. Mikä hyvä tässä on se, että kortti ei ole hallikohtainen vaan käy kaikissa Vantaan uimahalleissa. Ainoa haitta mielestäni on se että sitä ei voi maksaa liikuntaseteleillä tai vastaavilla koska se on jo valmiiksi alennushintainen.

Uimakortin voi hankkia seuraavien perusteiden täyttyessä. Sairaudet jotka oikeuttavat erityisuimakorttiin VAntaalla.

Kelakortin tunnuksella:

  • Astma (203)
  • Reuma (202)
  • Diapetes (103)
  • Parkinsonin tauti (110)
  • Sepelvaltimotauti (206)
  • MS tauti (109, 303 tai lääketieteellinen selvitys)
  • Psykiatriset sairaudet (112, 188 tai lääketieteellinen selvitys)
Lääketieteellisellä selvityksellä:

  • MS tauti
  • Psykiatriset sairaudet
  • Polion jälkitilat
  • Lihastaudit
  • Motoriikan kehityshäiriö
  • Uniapnea
  • Etenevät keskushermostosairaudet
  • VP-vamma
  • Kehitysvamma
  • Dysfasia (alle 18-vuotiaat)
  • Hyperkineettiset häiriöt (alle 8-vuotiaat)
  • Selän tai alaraajojen sairaudesta johtuva liikuntavamma jonka haitta-aste on väh. 50%
  • Näkövamma - näkövammaiskortti.
Lääketieteellisellä selvityksellä tarkoitetaan esim. kopiota sairauskertomuksesta tai muuta dokumenttia, josta selviää diagnoosi ja sairauden vaikeusaste (esim. C-lausunto, B-lausunto). Itse vein aikanaan uniapnea-tutkimuksen potilaskertomuksen näytille, koska uusi kelakortti jossa oli oikea tunnus ei ollut vielä tullut postitse.
Myös mm. Espoossa ja Helsingissä on mahdollisuus erityisryhmien uimakorttiin/rannekkeeseen. Espoossa hinta on  35€/vuosi, Helsingissä 56€/vuosi+4€asiakaskortti. Lisätietoja molempien kaupunkien nettisivuilta.

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Tästä se alkaa



142,5 kg. Tämän aamun numerot jotka vilkkuvat vaa'an näytöllä. Se on hirmuinen lukema - varsinkin naisella. No, olenhan minä 180cm pitkä, että en ihan omena ole, mutta kyllä jotkut ovat kuvitelleet minun olevan raskaana. Harmi että se ei ole totta.

Olen haaveillut pitkään laihdutusleikkauksesta.  Kävin diapetekseni takia kontrollissa TK-lääkärillä ja keskustelimme leikkausmahdollisuudesta. Paljon on tehty jo ennen tätä, olen elämäni aikana pudottanut varmaan ainakin tuon 140 kiloa mitä nyt painan. On ollut painonvartijoita muutamaan otteeseen, ENE-diettiä, Painonhallintataloa ja omatoimista painon pudottamista. Painoa on pudonnut, mutta aina se on syystä tai toisesta tullut takaisin.

Syitä leikkaukseen on useita; huima BMI, II-tyypin diapetes, uniapnea, verenpaine, väsymys ja jaksaminen. Olen kuitenkin alle 40-vuotias, joten pitäisi jaksaa työelämässäkin vielä ainakin 25 vuotta. Lapsen kanssa touhuaminen vie voimat - työviikko vaatii aina veronsa niin että viikonloppuna ei jaksa mitään. Joku saattaisi sanoa jotain ruuhkavuosista, ja onhan tämä osittain sitäkin, mutta kyllä pääasiassa koen että painoni on rasite ja syy huonolle ololleni. Tosin olen vielä toipumassa vaikeasta masennuksesta, joten sekin vaikuttaa asiaan.

Kirje

Viikko sitten sain kirjeen HUSin vatsakeskuksesta. Avasin sen innolla, paksuudesta päätellen se sisälsi paljon tietoa. Olinkin aivan oikeassa. Tärkein tieto oli se että minulla on aika vatsakeskukseen 21.1.2020 ja aletaan selvittää tätä leikkausmahdollisuutta.

Olen nyt makustellut kirjeen infoa viikon ja yöllä sain ahaa-elämyksen, että jaan kokemukseni muillekin. Olen löytänyt vain yksittäisiä blogipostauksia ko. aiheesta, en kokonaista blogia. Ja toisaalta, ei se haittaa vaikka tätä ei kukaan lukisikaan, tuleepahan itse avattua omaa ajatusmaailmaa. Jos se jotakuta kiinnostaa tai auttaa, niin hyvä.

Mitä aion tehdä ennen tammikuuta? Panostaa syömiseen 😃
Käytännössä aloitin sen jo muutama viikko sitten TK-lääkärin tapaamisen jälkeen. Heikkouteni, sipsit, olen laittanut pannaan. Jos on naposteltava suolaista niin sitten mieluummin popcornia. Karkkia harvoin syönkään, mutta ne myös ovat kiellettyjen listalla. Samoin muu makea ja nopeat hiilarit. Lisään kasviksia ja proteiinia. Näitä perusjuttuja.
Tiedän mitä pitää tehdä, en vain ole saanut aikaiseksi aiemmin. Painonvartijoissa oli ryhmän tuki takana, ehkä se on jotain mitä tarvitsisin edelleen. Mutta yritän ainakin alkuun omin voimin. Ja tänään otin "virallisen" alkupainon josta lähden liikkeelle.


Nyt se matka alkaa.