maanantai 24. elokuuta 2020

Jälleen vaikea viikko

 Nyt on jotenkin todella vaikea viikko takana. 

Ei ole ollut yhtään nälkä tai edes tehnyt mieli ruokaa. Ja sitten jos on syönyt jotain niin on tullut syötyä mitä sattuu, mihin aikaan sattuu. Niinpä 100g painonpudotus oli positiivinen uutinen. Mutta jotenkin nyt viime viikolla olen jumiutunut jonnekin enkä ole saanut itsestäni otetta. Se kuulostaa vaaralliselta, mutta nyt on onneksi uusi viikko edessä. 

Tällä viikolla koitan olla tarkkana ruoka-ajoistani. Ja syödä vaikka ei olisikaan nälkä. Sen olen nyt jo todennut monta kertaa, että syödä pitää, paastoamalla paino ei ainakaan ole minun kohdallani pudonnut. Eri asia sitten olisi esimerkiksi ENE- dieetti (Erittäin NiukkaEnerginen -dieetti) jota myös pussikeittodieetiksi kutsutaan. Täytyy keskustella aiheesta painonhallintatalon valmentajan kanssa, se voisi olla ratkaisu tähän jumiin. 


Kävin myös labrassa jälleen mittauttamassa pitkän sokerin. Vähän ollaan tultu alas, mikä on hyvä, mutta vielä on tarve saada lukemia paremmalle tolalle. 




maanantai 17. elokuuta 2020

sama rata jatkuu

Eilen paino oli taas hyvällä mallilla. Mutta sitten tuli pojan 10-v synttärit, ja tuli syötyä pastasalaattia ja coctailpiirakoita = Liika hiilareita. Ja toisaalta muuten tuli syötyä vähän vähän, kun oli niin kuuma. Joten paino oli tänä aamuna melkein kilon enemmän kuin eilen aamulla. 



Eli sahausliike jatkuu, mutta toisaalta, taas tiedän että paino putoaa kun olen tarkka siitä mitä syön. Viime viikko tuntui helpolta kun oli säännöllinen ruokarytmi ja tuli mietittyä mitä syö. Nyt kaapissa on jämiä,  jotka jätän perheen miehille, paitsi vihersalaatin. Sitä tuunaan ja onneksi salaattiaineksia vielä jäikin joten voin tehdä ruokaisaa salaattia ruuaksi useampana päivänä. Tämän päivän herkuttelut on peruttu, koska eilen söin liikaa. Mutta näillä mennään. 

Olen rahkan sekaan laittanut PT:n ohjeiden mukaisesti öljyä, ja tähän saakka olen käyttänyt pellavansiemenöljyä. Tänään laitoin rypsiöljyä ja totesin että ei sekään hyvältä maistu. Joten ei tässä nyt sitten paljon kahdella pahalla ole paljon väliä. Koirakin vähän ihmetteli, kun laitoin pellavansiemenöljyä sen kuppiin, mutta upposi se ruoka silti. Mutta ehkä syön sen itse ja käytän vain rypsiöljyä koiralla. 




maanantai 10. elokuuta 2020

Ylös alas

Se mitä viime viikolla tuli, lähti tällä viikolla. Mutta tässä puolen kilon ympyröissä sitä on jumitettu jo vaikka kuinka kauan. Nyt alkoi "arki" - lomat on lusittu ja työrytmi tuli takaisin. Josko se tästä nyt sitten lähtisi paremmin kulkemaan tuon painonkin kanssa, kun on aikataulu jonka mukaan syödä. Ehkä se olisi vielä helpompaa toimistolla, mutta ainakaan vielä tällä viikolla en sinne "ehdi". Huomenna Poikani nimittäin täyttää 10-vuotta ja menemme perheenä juhlimaan sitä ravintolaan syömään. Viikonloppuna tulee vieraita juhlimaan meille kotiin. Eli tämä viikko menee töitä tehdessä sekä kotona siivotessa ja tarjoiluja laittaessa.


Painonhallintatalossa oli valmentajani valmennettaville viime viikolla chat-ryhmä. Se oli kiva tapa saada vertaistukea, ainoa huono puoli siinä oli että aika oli niin lyhyt. Mutta paljon vinkkejä ja tsemppiä siitä sai kyllä itsellekin.

Painonhallintatalossa tämän viikon teemana ovat tietoisuus ja läsnäolotaidot. Kuulostaa vaikealta, mutta kun vähän pidemmälle luin, totesin että osittain jo teenkin Mindfullnessia. Oli myös tietoa tietoisesta syömisestä. Tietoinen syöminen on sitä, että keskitymme kokemaan ja aistimaan miltä ruoka maistuu ja näyttää. Ettemme vain lapa ruokaa naamaan niin ettei hetken päästä enää muista mitä tuli syötyä. 

maanantai 3. elokuuta 2020

Hyviä ja huonoja hetkiä.

Lauantai-aamuna oli hyvä hetki. Paino oli pudonnut kilon viime viikosta. Mutta sitten......

Kävin kaupassa ja ostin
a) herneitä
b) karjalanpiirakoita
c) paprika juusto chiabattaa

Ja niitä kun söi niin senhän sitten tiesi taas tänä aamuna että vaaka ei lupaa hyvää. 

Mutta mitä taas opin. Sen että ei pidä ostaa. Herneitäkin meni pari litraa ihan heittämällä, kun olivat niin hyviä. Ja paprika-juustochiabatta oli pakko syödä yhdeltä istumalta ettei perheen miehet pääse verottamaan sitä. JA mitä sitten, vaikka olisivatkin. Olisi pitänyt vain tajuta se siinä kohtaa kun söin sitä, eikä vasta nyt.

Näin ollen käppyrä menee taas vähän yläviistoon, mutta se tulee sieltä vielä alas. Olen päättänyt sen. 


Tämä viikko lomaillaan, yhtä pientä työkoulutusta lukuunottamatta. Ensi viikolla alkaa sitten taas arki ja kotitouhut. Painonhallinnan kannalta tosin vaikea viikko luvassa, sillä juhlitaan hääpäiväämme ja poikamme syntymäpäiviä. Mutta niistäkin selvitään.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Alaspäin mökillä

Niinpä se vain kummasti auttoi kun tuli takaisin mökille töihin.

Täällä on tullut oltua nyt muutama päivä ja paino on lähtenyt alaspäin kummasti. Täällä ei tule herkuteltua eikä ole kiusauksia kaivella kaapista mitään, kun on ostanut kaupasta vain sen mitä tarvitsee ruokailuita varten. Ja kauppaan - siis kunnon kauppaan - on reilu 20 kilometriä suuntaansa. Tuohon lähikauppaan, joka on pieni myymälä yksityisen huoltoaseman yhteydessä, on vain noin 12km, mutta siellä valikoima on mitä on. Ja koko perheen ruokkiminen pelkästään sen kaupan valikoimilla tulisi sekä kalliiksi että yksipuoliseksi. Ja aika herkkupitoiseksi.



Mutta alaspäin se on pienikin nytkähdys. Ja se on aina ilon aihe. 

Täällä ollaan tämä viikko etätöiden parissa ja ensi viikko sitten taas lomaillaan. Tosin ei tämä ihan hirmuista lomaa ole, koska viinimarjoja on tullut niin paljon että huh. NE pitää kerätä, turha niitä on linnuille jättää. Samoin mustikkaa tulee reilusti. Ainoa ongelma on että meillä ei täällä ole pakastinta. Onneksi meille tulee vieraita jotka voinevat viedä meidän marjoja pakkaseen mennessään. Tai sitten me ei syödä muuta kuin viinimarjoja ja mustikoita ja karviaisia kaksi viikkoa.... 😊 

Olen pohtinut tässä että miten painonpudotus mitataan painonhallintatalon kanssa. Tarkoitan siis sitä, että mitä painonhallintatalo ja vatsakeskus pitävät minun lähtöpainonani. Ilmeisesti kuitenkin sitä painoa mikä punnittiin Jorvissa kun lähete painonhallintataloon tehtiin. Eikä tuota ylintä piikkiä tuossa käppyrässä. Toisaalta se on väärin, koska olenhan minä pudottanut sen kaikki tuosta korkeimmasta lukemasta. Mutta toisaalta ymmärrän että se pitää olla ns. Virallinen paino, eli sairaalan vaa'alla punnittu.

Toisaalta olen myös miettinyt että miten painonpudotusprosenttia käytetään. Kun kävin vatsakeskuksessa, minulle sanottiin että ennen leikkausta pitää pudottaa 7% painoa. Kuitenkin Käypä Hoito suositus muuttui maaliskuussa, jonka jälkeen laihdutusleikkausta ennen suositellaan 5% painonpudotusta. Olen miettinyt että kumpaa lukua minun kohdallani sovelletaan. PAinonhallintatalon valmentajani on ilmeisesti lomalla, kun ei ole tähän kysymykseeni vastannut.

Painonhallintatalon harjoituksissa tällä viikolla mietittiin omia sisäisiä ajatuksia ja sitä minkälaisia ennakkoluuloja ja/tai ohjeita meillä on itsestämme. Käytiin läpi sitä että miten ajatukset voivat olla estäviä ("en jaksa lähteä lenkille") ja miten ne saisi muutettua positiiviseksi tekemiseksi ("teen kotona pienen keppijumpan jos en jaksa lenkkeillä"). Näitä ajatuksia ja mielikuvia meistä jokainen käy läpi. Esimerkkinä myös se kuinka itsensä peilistä näkeminen ei kerro sitä paljonko on laihtunut. Itse pudotin 15 vuotta sitten reilusti painoa. En nähnyt itseäni peilistä normaalikokoisena vaan isokokoisena edelleen. Nyt kun katson tuolta ajalta otettuja valokuvia olen surullinen, koska olin niin lähellä normaalipainoa, että miksi päästin painoni nousemaan uudelleen. Tosin silloin painonpudotus oli vähän epäterveellistä, minulla oli bulimian oireita, joten ehkä on parempi että teen tämän homman hitaasti.







maanantai 20. heinäkuuta 2020

Juustosämpylät

Vaikeuksien viikko takana. Ostin juustosämpylöitä pojalle, ja sitten niitä tulikin syötyä itse - kahtena päivänä ja vähän liikaa. Paino nousi pari kiloa mutta sain sen seuraavina päivinä pudotettua pois. Tulos viime viikkoon verrattuna +200g. 

Ahdistaa koska painokäyrä oli niin hyvällä mallilla ja nyt ollaan jumissa taas. Tosin huomaan sen että sain taas painoa hyvin putoamaan tuon leipäherkuttelun jälkeen kun otin jälleen PT:n ruokarytmin takaisin. JA söin enkä ajatellut että en jaksa syödä. Kohta rahkaa tulee ehkä korvistakin, mutta se on silti hyvää ja ravitsevaa ruokaa, ja vie painoa alas.


Muuten mennyt viikko on ollut vauhdikas. Pidimme näytön vuokra-asunnossamme ja löysimme sopivan vuokralaisen. Mansikoita on tullut kannettua kotiin kaupasta urakalla, niitä on pääosin syöty mutta on laitettu pakkaseenkin. Töitä on ollut kohtalaisesti, nyt kesäaikaan asiakkaat ovat hiljaisempia kuin muuten.  Jääkaapin yhteydessä olevan pakastimenkin sain sulatettua, arkkupakastin on jätettävä talveksi, koska siellä on niin paljon tavaraa että ne ehtivät sulaa ennen kuin pakkanen on sula. 

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Vaikea viikko

Luulin että kotiutuminen mökiltä ja työrytmiin ryhtyminen olisi helpottanut painonpudotusta. Mutta ei. Jotenkin nyt vaan on ollut vaikea viikko. On tullut syötyä paljon mansikoita ja herneitä, eli hiilaria on pukannut. Silti onneksi paino ei ollut noussut, mutta ei se pudonnutkaan kuin 100g. 



Viikonloppu toi helpotuksen tähän ongelmaan, kun oltiin vanhempieni luona kylässä. Siellä ei tullut naposteltua koko ajan jotain, koska siellä ei a) ole naposteltavaa b) kehtaa koko ajan napostella. Luulenkin että viikonloppu painoi painon pakkaselle. Viikonloppuna tuli myös kalastettua, laitoimme verkot mökillä veteen ja saimme isoja ahvenia. Toisena päivänä tuli kilon ahven ja 700 ja 500 g särjet ja toisena päivänä kaksi 500g ahventa. Ahvenista tehtiin fileitä, särjet meni pakkaseen odottamaan kukon tekemistä.

 

Painonhallintatalossa tällä viikolla mietittiin kasviksia ja niiden värien tuomista lautaselle. Näin kesällä itse en koe sen olevan ongelma, kun tuoreita kasviksia saa kaupasta edullisesti. Eilenkin ostin 2 kiloa tomaatteja ja saman verran avomaankurkkuja. Mietittiin myös että annoskokoa voi kasvattaa kasviksilla. Jotta tuntee olonsa kylläiseksi pitää annoksissa olla tarpeeksi kokoa ja sitä saadaan lisäämällä kasviksia lautaselle. Lisäksi kasvikset tuovat vitamiineja ja kuitua lautaselle.

Tietenkin kaikille painonpudottajille "syö vähemmän, kuluta enemmän" mantra on tuttu. Painonhallintatalossa neuvotaan että pitäisi "laimentaa" eli vähentää ruoan energiamääriä. Laimentaminen tapahtuu kasviksilla ja vedellä (keitot). Näin lisätään ruoan määrää ja aterian vesimäärää, mikä puolestaan lisää aterian kylläisyysvaikutusta. 

Mietittiin myös sitä että miten saisi vaihtelua ruokailuun, esimerkiksi resepti-surffailulla. Itsekin olen nykyään vähän harrastanut sitä ja siitä  onkin tullutjo kaksi hyvää reseptiä arkeen: Igorin kana ja butter chicken (linkit alla). Olen myös oppinut käyttämään valkosipulia - siihen on ollut ennakkoluuloja sen vuoksi ettei isäni ole pitänyt sen hajusta. Mutta nyt kotikeittiössäni käytän valkosipulia kyllä.