maanantai 14. maaliskuuta 2022

Edelleen kipuja

Kelkkakolarista on reilu kaksi viikkoa. Jalka on edelleen kipeä ja mustelmilla. Särkylääkkeet ei juurikaan auta, mitä nyt pistävät mahan kovalle. Mutta siihen on ollut lääkkeenä kuitu, jota olen koittanut lisätä, ja laksoberon. Onneksi maha toimii vaikka vähän hitaanlaisesti.

Jalkaa tosiaan särkee, jopa se että makaa kyljellään ja jalka osuu lakanaan ja patjaan niin sattuu. Koetan istua jalka koholla päivällä, mutta aina ei jaksa. Viime viikolla uinti teki hyvää kun pääsi liikkumaan, eikä onneksi pahentanut jalkaa. Mutta en kyllä vielä uskaltaisi mennä salille. Uinti on ollut niin kivaa että ehkä jatkan sitä. Toisaalta salilla käynti on kokonaisvaltaisempaa. KAtsotaan nyt. 

Paino on pudonnut torstain 109,4kg:stä 108,5 kiloon. Liikaa, mutta alaspäin. Jos tässä nyt alkaisi parempi vauhti, haluaisin painon alle sadan leikkauksen vuosipäivään mennessä. Mutta 10 kiloa kuukaudessa on liian iso rasti, joten epäilen etten siihen pääse. 

Kotona remontti jatkuu. Keittiöstä saatiin kaapisto siirrettyä toiselle seinälle, perjantaina tulee uudet kaapistot ja maanantaina asentajat. Sähkömies kävi perjantaina ja tulee jälleen ensi viikolla, samoin putkimies. Mutta nälkä kasvaa syödessä, päätimme että myös saunassa vaihdetaan paneelit. Se sitten yläkerran pikkuvessan jälkeen, jonka purkaminen pitää aloittaa ensi viikolla. Vähän tekee tiukkaa, kun pitää olla ilman toista vessaa ja molempien vessan lavuaareja viikko, mutta pääasia että yksi pönttö toimii. Ja keittiössä voi käydä käsipesulla, tai sitten otan vatiin vettä alakerran vessaan käsien pesua varten. 

Pikkuhiljaa tavarat myös löytävät paikkansa. Ehkä tästä uudesta kodista tulee koti - nyt kyllä vielä ahdistaa romut jotka ovat joka paikassa, varsinkin keittiössä, kun kaapistot ovat tyhjänä, kun pitää odottaa asentajia että saadaan kuntoon lisäkaappi vanhojen yhteyteen.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Liikunta takaisin

Paino on hurja. Ja se AHDISTAA ihan super paljon. 

No, tie tästä on vain alaspäin. Haluaisin sen 40 kg pudotusta leikkausaamun painoon vuosipäivään mennessä. Siihen on vajaa 10 kiloa matkaa. Kyllä - paino on noussut muutamassa viikossa noin 7 kiloa. 

Osa siitä menee syömisen piikkiin - tottakai. Mutta osa menee myös kolarin piikkiin - maha ei ole viikkoon toiminut kun syön Panacodia särkyyn. Ja jalka on ihan jättiturvoksissa aina illalla, eli nestettä kertyy. Osa menee myös kuukautiskierron piikkiin, on taas se aika kuukaudesta kun ollaan turvoksissa ja viime viikolla oli syömishimo, kuten aina ennen menkkoja. 

Liikunta pitäisi saada takaisin. Lääkäri viime perjantaina kielsi rasittamasta jalkaa, joka on pahasti turvoksissa, ainakaan kahteen viikkoon. Eilen sitten kävimme puolison kanssa uimassa. Se teki hyvää, pääsi liikkumaan ja jalka ei rasittunut. JOs jalka olisi kunnossa tekisin tänään kävelylenkin pojan uintitreenien aikana, mutta jos kävelen, se turpoaa ja on taas kipeämpi. JOten ehkä tyydyn vain istumaan autossa. 

Totesimme puolison kanssa kumminkin että tuo eilinen reilun puolen tunnin uinti teki terää. Ja otamme joko sen tavaksi. Tai mietimme että kävisimmekö kerran viikkoon salilla ja toisen kerran uimassa. Tai kaksi kertaa viikossa salilla ja kerran uimassa. Toisaalta sitä ei haluaisi tunkea viikkoja ihan täyteen, mutta pojan treenien aikaan tiistaisin ja torstaisin olisi hyvä hetki uinnille. Tai salitreenille. Poika kun on kaksi tuntia treeneissä niin siinä ehtii oman reilun tunnin treenin tehdä ja suihkut ja pukeutumiset päälle. 

Mutta ai että tuli taas hyvä olo kun pääsi liikkumaan. Olen ollut joulusta asti tekemättä mitään liikuntaa ja se kyllä vaikuttaa mieleen. Tuli niin hyvä olo ja uni maittoi aivan eri tavalla.

Eli lisää liikuntaa elämään. Sopiva laji pitää vammojen laatuun nähden miettiä, että ei rasita jalkaa ainakaan vielä viikkoon, mutta voihan salillakin tehdä yläkroppaa.

 

maanantai 28. helmikuuta 2022

Paino räjähti lomalla

Lomalla oltiin. Paino räjähti. Perjantaina pelkän olemisen aikana paino nousi 2 kiloa. En tiedä johtuiko se siitä että vaaka vaihtoi toisenlaiselta lattialta toiselle (mikä tarkoittaisi että koko loman vaaka on näyttänyt väärin) vai siitä että olen oikeasti syönyt ihan liikaa.

Nyt ottaa aivoon. Ja lujaa ottaakin. Nyt vain pitää saada paino kuriin ja ämmä ruotuun. Salitreenit pitää lisätä kalenteriin ja ottaa se aika että treenit tulevat jälleen ohjelmaan. On suunniteltu puolison kanssa että hän ottaisi salikortin samalle salille kuin minäkin, jotta voisimme käydä yhdessä. Katsotaan että miten tämä saadaan aikaiseksi - on vielä vähän vaiheessa tämä. Mutta vielä ei voi aloittaa salitreeniä. Miksikö? Oltiin lomalla kelkkasafarilla ja ajoin puuta päin. Nyt on paikat aika kipeänä, eikä vielä saa treenata lääkärin ohjeiden mukaisesti. Tosin, sattuu jalkaan niin paljon että ei onnistu kunnolla nukkuminen, käveleminenkin on vähän ikävää. Selkä ei onneksi ole enää kipeä, mutta oikea sääri on aika murjottu.

Eli nyt pitää siis vain syömisellä saada painoa alas. Alan jo olla vähän luovuttamassa, että pääsisin alle 100 kilon vuodessa leikkauksesta. No, tässä on vielä 1,5 kk aikaa, toivottavasti onnistuu. Ehkä vain olen malttamaton, mutta toisaalta olen kypsä tähän "laihduttamiseen" ja siihen että stressaan painosta koko ajan. Ehkä pitäisi ottaa rennommin, mutta kun on AINA ollut liikalihava niin sitä vaan haluaa päästä mahdollisimman alas mahdollisimman nopeasti. 

Eli siis lyhyesti - V***tuttaa ihan hel***tisti tämä paino!


maanantai 21. helmikuuta 2022

hiihtolomalla - vertailukuvia

Vuosi sitten hiihtolomalla oli jo leikkauspäivä tiedossa. Äiti mittasi ja otti kuvia lähtötilanteesta lomamatkalla Ylläksellä.

Mitat ovat muuttuneet merkittävästi. Ihan ei ole paino 40 kiloa pudonnut, koska korona-takapakki. Mutta paljon on senttejä lähtenyt. Vyötäröltä ja lantiosta yli 20 cm. Vieläkään ei olla normaalin rajoissa, mutta hyvä vauhti on.



Otimme myös vertailukuvat sama yöpaita päällä. Kohta senkin on aika mennä roskikseen, on jo niin paljon käytetty ja rikki muutamasta kohtaa että ei voi käyttää kauan. Tai ehkä pidän sen jemmassa kaapissa 'kuvaus' vaatteensa.
Onhan tuo maha pienentynyt, mutta ei se vielä ole siellä missä haluan. Kuitenkin olo on paljon parempi kuin vuosi sitten. Kaikki lääkkeet (diabetes, verenpaine, kolesteroli) ovat poissa. Mieliala lääkkeitä on saatu paljon vähennettyä -tarkoitis on vähentää entisestään. 
Hyvä vuosi. Odotan innolla sitä vuosipäivää leikkauksesta jolloin näen mikä vaakan lopullinen tulos on vuodessa. Tästä ei ole tie kuin alaspäin.

Tänään vaaka näytti 105,1kg

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Etätyöloma

Loma. Tai ainakin lomareissu. Olemme jälleen pohjoisessa - tällä kertaa Kuusamon Rukalla. 

Tämä viikko menee itsellä etätöissä, ensi viikko lomaillaan. PErheen miehet lomailevat kaksi viikkoa. No, on pojalla koulutöitä tämän viikon poissaolon vuoksi ja puoliso piti juuri yhden työpalaverin. Mutta pääasiassa lomailevat. 

Viime viikko meni maatessa. Koronahan se oli, positiivinen testitulos vain otti vähän aikaa tullakseen. Koko viikko meni maatessa, pää oli ihan tukossa ja olo oli tosi väsynyt. Oli hyvin paljon sellainen olo kuin on poskiontelon tulehduksessa. Päätä särki ja koko kroppa oli ihan töks. Puolisolla oli "vain" kotitesti positiivinen, ei edes käynyt PCR testissä. Hän teki sitkeästi töitä koko viikon vaikka olikin flunssainen. 

Lauantaina ajoimme tänne pohjoiseen. Onneksi on kaksi kuskia, niin toinen saattoi torkkua sen ajan kun toinen ajoi. Muuton vuoksi niskatyynyt olivat hukassa että vähän meni niskat jumiin kun ei ollut tyynyä torkkuessa. Otin kyllä pienen koristetyynyn sitä varten, mutta se oli silti liian iso ja sen vuoksi huono torkkutyyny. Sunnuntai meni lepäillessä, veto on edelleen pois ja flunssan oireita on. 

Kuitenkin työt aloitin maanantai-aamuna. Tällä viikolla on luvassa Microsoftin koulutuksia joka päivä, mutta ainakin eilen sujui ihan mallikkaasti. Iltaisin kaadun sänkyyn noin kahdeksan aikaan - koitan lukea ilokseni sängyssä, mutta uni tulee ihan saman tien. Kyllä se on virta vielä vähissä. 

PAino on veivannut 105 kilon paikkeilla. Tosin on se pudonnut kilon sitten viime viikon. Kun loma on ohi ja normaali arki alkaa otan jälleen tsempin päälle ja alan käydä salilla pojan ollessa treeneissä. Mietimme että otamme puolisolle samalle salille kortin niin voimme käydä yhdessä. Tai voimme myös alkaa käydä uimassa.

Ensi viikolla koitan laittaa kuvia ja mittoja. Vanhempani tulevat meidän kaveriksi lomalle perjantaina, joten on vähän tarkempi mittaaja kuin puoliso 😀  Vaikka kyllä mittaukset menevät hänenkin toimestaan suunnilleen oikein. 

Vuosi sitten hiihtolomalla otettiin ennen kuvat. Katsotaan miten on muuttunut. Sama yöpaita on mukana jolla kuvat on otettu vuosi sitten. KAtsotaan kehtaanko laittaa alusvaatekuva-vertailua. 

maanantai 7. helmikuuta 2022

Koronaa vai ei?

Pojalla todettiin labrakokeilla korona torstaina 27.1.

Itselläni flunssan oireet alkoivat lauantai-iltana 29.1. Olin aika raato useamman päivän. Oli pientä lämpöä, nuhaa, päänsärkyä ja sellaista yleistä väsymystä. Maanantaina 31.1 kävin koronatestissä - negatiivinen. Samoin kotitestit olivat negatiivisia. 

Olo oli kurja. Tiistaina oli pakko tehdä osa päivästä töitä, koska oli tietty deadline. Yritin tehdä töitä myös keskiviikkona, mutta puoli päivää sitä pysyin vaan pystyssä. Lääkäri sanoi että oireiden pitäisi helpottaa ja aikaisintaan perjantaina pitäisi ottaa uusi labotorio koe koronasta. No, huilailin torstain ja olo parani. 

Puolisolla sen puoleen ei parantunut. Hänen olonsa heikkeni ja lämpö nousi. Kotitesti näytti positiivista perjantaina. Puoliso oli pois töistä torstain ja perjantain. Itselläni perjantai oli jo ihan hyvä olo. Jaksoin tehdä 9 tunnin työpäivän, ja olla muutenkin pystyssä. 

Lauantaina piti lähteä vanhaan kotiin siivoamaan joten tein reilusti lumitöitä, kun ei meinannut saada autoa pois parkkipaikalta. Ehkä se sitten aiheutti sen, että sunnuntaina olo oli taas järkyttävä. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa, aivastuttaa, paleltaa ja nyt kertyy limaa kurkkuun niin yöllä kuin päivällä. Välillä yskittää. Poika meni tänä aamuna kouluun normaalisti ja taitaa se puolisokin töitä tuolla tehdä. Oli ihan hyväkuntoinen aamulla.

Tänä aamuna tehty kotitesti näytti edelleen negatiivista. Nyt jonottelen virtuaalilääkärille saadakseni lisäohjeita - pitääkö mennä uuteen testiin vai miten toimitaan. Olo on kurja, mutta ei olisi aikaa sairastaa. Onko tämä nyt sitten koronaa vai ei, tiedä häntä. Mutta terve en kuitenkaan ole.

Koska nyt on ollut vähän sairastelun täyteinen viikko en ole jaksanut stressata painosta. Puoli kiloa se on taas viime viikkoon nähden noussut. Toivottavasti tästä ei tule tapa - pitää päästä ruotuun. Kun lomat on lusittu niin maaliskuun alusta otan jälleen treenivaatteet kaapista ja menen salille. Se oli kivaa mutta näiden sulkutoimenpiteiden takia sinne ei ole pitkään aikaan päässyt. Ja nyt ei pääse sairastumisen takia. Huominen hieroja piti myös perua, ei sinne nyt ketään voi sairastuttamaan mennä. 

Kotona ollaan saatu vähän aikaiseksi. Esimerkiksi vaatekaappien ovet ovat nyt paikallaan ja vaatteet on siirretty säkeistä kaappiin. Totesin että itselläni on hirmuisesti vaatteita, pitää käydä isoja läpi ja laittaa pois kunhan tästä ehtii. Vaikka joitain isoja paitoja esimerkiksi voi siirtää päiväkäytöstä yöpaidoiksi. Tosin yöpaitojakin on ihan reilusti, kun niitä taas on löytynyt uusia kaapin perukoilta. 


Jatkuu klo 20:25.

Aamulla olo oli kurja. Nyt ei enää ehkä niin kurja - kiitos pandolin ja päiväunien. Lääkäri määräsi koronatestiin ja positiivinen tulos räpsähti. Sairaslomaa tämä ja huominen, katsotaan sitten mikä tilanne on keskiviikkona. 

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Syöpöttelyä

Viime viikko menikin sitten syödessä. Ei edes ollut se aika kuukaudesta, mihin olen huomannut usein syöpöttelyn osuvan. Jotenkin vain koko viikon tuli syötyä liikaa ja kaikkea epäterveellistä. Niinpä sen huomasi vaakallakin. Viikko sitten 102, tänä maanantaina 105,8. 

Että ottaa aivoon. Ei vain siitä syystä että paino nousi vaan myös siitä syystä että en voinut itselleni mitään. No, nyt on jo kahdessa päivässä laskenut kilon verran paino, että tuleehan se sieltä alas kun ruotuun pääsee. Mutta silti ottaa aivoon. Miksi pitää syödä jos ei ole nälkä. 

Meidän perhe pääsi myös koronakartalle viime viikolla. Viikko sitten keskiviikkona poika sanoi aamulla että kurkku on kuiva. Iltapäivällä alkoivat sitten oireet, kurkku oli kipeä. Päätin että uinnit jää keskiviikolta väliin, koska oli koululta tullut altistumisilmoitus. Torstaina Pojalle nousi kuume ja kävimme koronatestissä. Positiivinen tulos tuli torstaina illalla ja sitä on nyt sitten sairasteltu viikko. Lämpöä on vähän - 37,2 tänäkin aamuna, ja yskää. Välillä on hyväkuntoinen kuin mikä ja välillä on väsynyt. 

Itsellänikin alkoivat flunssan oireet viikonloppuna, mutta kotitestit näyttävät negatiivista, samoin maanantaina tehty labratesti. Otin rauhallisesti maanantain ja eilisen, eilen tosin piti muutamia deadline töitä tehdä päivän aikana. Edelleen kurkku kipeä ja vähän puolikuntoinen olo. Mutta toisaalta, ei sitä voi vain sängyssäkään lorvia. Katsotaan taas huomenna mikä olo on, pitääkö olla pois töistä vai ei. Toistaiseksi nämä muutamat tunnit tänä aamuna on olleet ihan ok. Eihän mun työ rankkaa olekaan, vain istumista. Mutta toisaalta pään pitäisi pelata, joten täytyy katsoa miten se onnistuu jos on vain väsy ja puhkinainen olo.