tiistai 31. elokuuta 2021

Kuolin treeneissä :)

Viikko sitten keskiviikkona oli ensimmäinen treeni PT:n kanssa. Puolitoista tuntia käytiin asioita läpi ja opeteltiin uutta. Kyykky oli SUPER vaikeaa, penkille piti laittaa painoja korotukseksi, koska en päässyt tarpeeksi matalalle. Kyykkäsin prässinkin kanssa ja jalat huusivat hoosiannaa. Osa venytyksistä sujui kuin vettä vaan, mutta osa teki tiukkaa. Hiki lensi, mutta oli kivaa. Kun menin treenien jälkeen rappuja alas jalat meinasivat pettää alta kun olivat niin hellänä.  

Seuraava yö ei sitten ollutkaan kiva. Eikä seuraava päivä, torstai. Joka paikkaan sattui. Rappusia alaskävely oli vaikeaa. Väsytti aivan TÖRKEÄSTI. Jalat olivat kipeät ja mitään ei tehnyt mieli tehdä. Mutta en tiedä johtuiko Pojan alkuviikon flunssasta vai treenistä vai molempien yhteisvaikutuksesta, niin perjantaina veto oli vielä enemmän pois ja flunssainen olo vaivasi. Enää ei särkenyt paikkoja niin pahasti, mutta nenä vuoti ja oli kurja olo, joten en uskaltanut pahemmin kuntoilla.

Lauantaina kuitenkin lähdin lenkille koiran kanssa. Kolme kilsaa tuli taas tallustettua - ja löysin itselleni hyvää lenkkimusaa. Totesin että ABBAn biiseissä on suurimmassa osassa hyvä rytmi kävelemiseen, ei liian nopea mutta ei hidaskaan. Niinpä sitä sitten mentiin ABBAn tahdissa lenkille ja kiskottiin välillä koiraa. Se kun haluaisi nuuskutella jokaisessa puskassa. Olen vakavasti miettinyt että kävisin erikseen lenkillä ja sitten pissattaisin koiran vain lähimetsässä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Lauantaina ei ollut kovin paha päivä. Ei särkenyt paikkoja eikä vaivannut mikään muutenkaan. Katselin Pojan koripalloturnausta netistä, kun katsojia ei päästetty paikanpäälle. 

Sunnuntaina oli pyörätreeni. Pyöräilin illalla puolisen tuntia aiempaa kovemmalla vastuksella kuntopyörää. Päivä oli taas mennyt pojan korispelejä katsellessa. Sunnuntain pyöräilyt sitten maanantaina tuntuivatkin jaloissa. Treenit olivat taas luvassa, ja tällä kertaa otettiin muutamia uusia liikkeitä. Tänään on pyöräily/lenkkeilypäivä - kävin hierojalla (joka on siis samalla PT:ni) päivällä. Huomenna taas salille.

Tavoitteena on että salilla kävisin 2 kertaa viikossa ja noin kuukauden kahden kuluttua katsottaisiin miten on kehitytty. Lenkillä voisin käydä, mieli tekisi myös uimaan. Katsotaan miten tämä rytmi tästä muodostuu. Koetan käydä aamulla/aamupäivällä toimiston kuntosalilla treenaamassa, kun siellä on väljää. Siinä tulee sitten joko toimistopäivä samalla, tai muuten vaan vähän maiseman vaihdosta. 

En tiedä mikä oli viikon syy/Seuraussuhde, mutta viikon painolukema on vain 400g vähemmän kuin viime viikolla. Se turhauttaa, mutta toisaalta jos kuntoilu tuo lihasmassaa, niin eihän se paino niin paljon voikaan pudota. Mutta eihän se nyt vielä viikosta miksikään vaikuta, joten jotain tein/söin/join väärin viikon aikana. Tai sitten vaan pitää kääntää pää siihen asentoon että on ok jos paino putoaa puoli kiloa viikossa. Sillä tavalla saa pysyvämpiä tuloksia. 

Olen siivoillut myös kaappia. Ei kenelläkään olisi tarvetta koon 58 pitkälle tuulitakille tai softshell takille? Samoin löytyisi koon 58 toppahousuja ja useita paitoja/hameita/tunikoita koosta 54 kokoon 58/60. Vapaaehtoiset saavat ilmoittautua kommenteissa.  Olin niin onnellinen kun sain ostettua koon 48 farkut. Koon 58 farkut heitin roskiin, kun olivat rikki, niin ei voinut laittaa kiertoon. 

2 kommenttia:

  1. Upeeta kun farkut on jo 10 numeroa pienemmät - uskomatonta vähän yli 4 kk 😃

    VastaaPoista
  2. Joo, ihan super hienoa! Joo, on ne vielä vähän jämptit, ettei ihan supermukavat jalassa, mutta toisaalta ei sitä voi odottaakaan.

    VastaaPoista