maanantai 27. huhtikuuta 2020

Uutta puhtia

Tämä viikko on ollut hyvä.

Otin itselleni vähän apua, ja hankin erään Personal Trainerin minulle suunnitteleman ruokaohjelman. Ja se onkin tuottanut tulosta hyvin. 2,5 kiloa humpsahti pois muutamassa päivässä. Ja nälkä ei ole ollut, pikemminkin päin vastoin - olen ollut ihan täynnä, kun pitää syödä 5 ateriaa päivässä. Olen saanut pidettyä myös kiinni aikataulusta, että syön "kellon kanssa" noin 3-4 tunnin välein.

Rahkaa on kulunut kokonainen ämpärillinen, mutta eihän tuo haittaa, kun kerran toimii ja toisaalta kun on hyvää.  Nyt huomaan että vaikka olen syönyt terveellisesti, olen ilmeisesti syönyt

a) liian vähän
b) liikaa hiilihydraatteja
c)liian vähän proteiinia
d) syönyt miten sattuu enkä räännöllisesti

Tässä ohjelmassa minulle on laskettu noin 25 g poteiinia per ateria, ja kuten sanottu tuloksia on tullut jo muutamassa päivässä.



Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisi kovin ihana päästä alle 140 kilon pitkästä aikaa. Ja toisaalta haluaisin saada kihlasormukseni takaisin sormeen, se on aavistuksen pienempi kuin vihkisormus, ja se ei ole pitkään aikaan mahtunut sormeeni. Jos tämä painonpudotus tehoaa hyvin, voi olla että en edes mieti laihdutusleikkausta. Mutta se on liian aikaista miettiä, koska on vasta ensimmäinen viikko takana tällä ruokavaliolla.

Painonhallintatalossa tällä viikolla mietitään Nälkää ja Kylläisyyttä. Siellä sanottiin että
"Säännöllinen ja riittävä syöminen tukee normaalia nälän ja kylläisyyden säätelyä. Jos kylläisyys ja nälkäviestit ovat ihan hukassa, kannattaa kokeilla niiden herättämistä syömässä säännöllisesti 3-5 tunnin välein". 
Tähän saakka olen yrittänyt kovasti toteuttaa tätä ohjetta, melko hyvin tuloksin. Mutta koska en ole syönyt tarpeeksi tai toisaalta olen syönyt huonolaatuista ruokaa, paino ei ole juurikaan pudonnut. Nyt olen katsonut kellosta tämän viikon että aha, kello onkin ruoka-aika, ja syönyt jotain. Ja kieltämättä on ihanan helppoa ottaa kaapista purkki rahkaa, lisätä siihen vähän siemeniä tai pähkinöitä sekä marjoja tai banaania tms. Aamupala, välipala ja iltapala menevät helposti.

Tänä aamuna surautin itselleni Smoothien, ja se oli tosi hyvää. Ja proteiineja silti tarpeeksi. Ainoa mikä ehkä jossain vaiheessa alkaa tökkimään on syödä usein puolukkasmoothieta (koska meillä on 9 kiloa viime syksyn puolukoita vielä syömättä), mutta sitten vaan kaupasta muita marjoja, niin saa eri makua.

Painonhallintatalossa miettittiin myös ruokailun nopeutta ja sen vaikutusta kylläisyyden tunteeseen. Kylläisyyden tunne alkaa noin 20 minuuttia ruokailun aloittamisesta. Tämän vuoksi varsinkin pääruokien nauttimiseen pitäisi muistaa jättää aikaa tarpeeksi. Rauhallista ruokailua pitäisi toteuttaa aina kuin se on mahdollista.

Vinkkejä syömisnopeuden hidastamiseksi
  • Syö ruokapöydän ääressä ja pyri keskittymään syömiseen (älä esim selaa samalla puhelinta)
  • Ruokaile seurassa jos mahdollista ja keskustele ruokaillessasi
  • Laske aterimet välillä
  • Vaihda haarukka tai lusikka käteen, jolla et yleensä syö
  • Pilko ruoka pienemmiksi paloiksi.
  • Ota uusi annos haarukkaan/lusikkaan vasta kun suu on tyhjä
  • Kokeile vaihtaa välillä haarukka syömäpuikkoihin


Huomenna on luvassa jälleen labrakäynti, saa nähdä miten ovat arvot muuttuneet sitten tammikuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti