maanantai 16. maaliskuuta 2020

etätöissä koronan keskellä

Tällä viikolla, ja ensi viikollakin teen etätöitä kotoa käsin. Tämä on meidän työnantajan linjaus, mutta sinänsä se ei ole mitenkään kummallista kun olemme tähänkin saakka saaneet tehdä etätöitä mielemme mukaisesti. Mutta nyt itsellänikin aivastuttaa ja nenä vuotaa, joten ajattelen olevan turvallisinta että olen kotona enkä tartuta muita.

Töitä on tullut tehtyä ihan kunnolla, mutta täytyy se ottaa tauko myös Painonhallintatalolle.
Tällä viikolla on aiheena tämä


Ajatuksena on että muutos lähtee itselle tärkeistä asioista, koska ne motivoivat. Suhde omaan itseemme vaikuttaa tekoihimme ja toisaalta siihen miten pääsemme tavoitteeseen. Itsearvostuksen myötä mahdollistamme itsestämme huolehtimisen, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tästä arvostuksesta ja sen tuottamista ajatuksista ja tunteista oli hyvä harjoitus.

Tällä viikolla mietittiin myös Liikuntaan. (ARGH!) Minähän en liiku. Se ei ole koskaan ollut mun juttu, ehkä uimista ja ratsastamista poislukien. Joka päivä käyn koiran kanssa ulkona, eli onhan se liikkumista, mutta ei siinä hiki tule eikä sykkeet juuri nouse.

Mietittiin myös  nukkumista, ja totesin että jos saan nukkua niin kuin nukuttaa, nukun viikossa 76 tuntia !!!! ihan järkyttävä määrä, ja silti tunnen oloni todella väsyneeksi usein.

NEljännellä Painonhallintatalon viikolla saa käyttöönsä myös MealLoggerin, jonka avulla voi kirjata syömisiään ja ottaa niistä kuvia. Valmentaja näkee kuvat ja voi kommentoida niitä. Appi on ihan Play-kaupassa ladattavissa kenelle vain, joten kokeilkaa tekin. Itse ainakin aion ottaa tämän käyttöön

Perheemme mietti myös mitä turhaa ostamme kaupasta, toisaalta rahan säästämiseksi, toisaalta paremman ruokavalion takaamiseksi. Huomasimme että ostamme esimerkiksi limua ihan tolkuttomasti ja koska käymme pääasiassa saman kaupparyhmän kaupassa, saimme kaupan omasta appista selville kuinka paljon meillä menee rahaa limuun kuukaudessa ja vuodessa. Samoin esimerkiksi ruokamakkarat on sellainen ryhmä jossa voimme vähentää kulutusta ja toisaalta esimerkiksi proteiinivanukkaat ja rahkat. Pienillä päätöksillä monta etua - katsotaan nyt vain kuinka kaupaan juurtuneet raiteet oppivat uusille urille, kun ei poiketakaan limuhyllyllä 😃

Ja jos rahaa säästyy mitä kaikkea sillä voikaan sitten hankkia, vaikka uusia kirjoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti