tiistai 21. tammikuuta 2020

Jorvissa lääkärissä

Tänään se sitten oli, lääkärin ja hoitajan tapaaminen Jorvissa.

Virallinen vaaka näytti 141,9 kg (aamupaino kotona ilman vaatteita 142,4kg). Toisin sanoen pitää suosia Jorvin vaakaa 😋 Painoindeksi 43,8. Verenpaineet kohdillaan, sokerit korkealla. Vyötärönympärys 143cm

Ensin oli hoitajan tapaaminen ja hän teki mittaukset. Keskusteltiin myös laihdutushistoriasta yms muista aiheista joista hän koosti lääkärille lomakkeen. Oli keskustelua lääkityksestä, laihdutushistoriasta, elämäntilanteesta, ruokavaliosta ja paljosta muusta. Hän kysyi että minkälaista apua tarvitsisin/toivoisin, johon vastaus oli toive lihavuusleikkauksesta ja mahdollisesta ENE-dieetistä.

Sitten tapasin lääkärin. Hän sanoi että ensin pitää pudottaa painoa 7% (minun tapauksessani 10kg) konservatiivisilla keinoilla ennen kuin lähdetään edistämään leikkausta. Minun kohdallani vaaditaan myös psykiatrin lausunto että mielenterveyteni on tarpeeksi hyvässä tasapainossa (pahan masennuksen jälkeen) jotta leikkausta edes lähdetään harkitsemaan. Päätettiin että ensin menen painonhallintataloon mukaan ja teen sitä kautta itsenäisesti töitä painonpudotuksen eteen. Sitten kun olen päässyt siinä tuloksiin ja painonhallintatalon polku on suunnilleen lopussa, otan uudelleen yhteyttä Jorviin, ja katsotaan mikä painon tilanne on. Jos paino on pudonnut tarpeeksi ja pysynyt poissa, voidaan miettiä leikkauksen toteuttamista, jos lääkäri vielä katsoo sen tarpeelliseksi. Jos paino putoaa hyvin painonhallintatalon avulla, ei leikkausta tehdä, koska siihen tavoitteeseen yritetään päästä että ei tarvitsisi leikata. 

Painonhallintatalo on tuttu juttu, mutta nyt motivaatio on eri kuin mitä edellisellä kerralla, pahimman masennuksen keskellä. Ja jos leikkaus vaatii sen että tuon verran painoa putoaa, niin sehän putoaa.  KAtsotaan vain kuinka nopeasti tuloksia tapahtuu. 

Eli tästä se matka virallisesti alkaa, toivottavasti tulevaisuudessa siintää leikkaus, tai muuten selkeästi pienempi paino.

2 kommenttia:

  1. Sellainen pienen pieni pilkunviilaus, että diabetes kirjoitetaan b:llä. Toistuu näissä teksteissä sen verran tiuhaan, että pistää silmään. Tsemppiä projektiisi ja mukavaa alkanutta vuotta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Tiedän kyllä oikean kirjoitusasun, mutta tämä on minun murrettani (Etelä-Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen risteytys) joten en niin turhan tarkka ole kirjoitusasusta. Mukavaa kevättä sinullekin!

      Poista