Tulin vain kertomaan että kävin aamulla sokerilabroissa.
Jotain olen saanut aikaiseksi sitten lokakuun - pitkä sokeri on selvästi laskussa. Lääkäri korkeiden arvojen takia uhkaili syksyllä jo insuliinilla, mutta toivottavasti siitä ei enää tarvitse keskustella.
Tuo pitkä sokeri 57 vastaa paastosokeria 7,4 edeltävien 2-8 viikon aikana.
Tammikuun lukema vastasi paastosokeria 8,1 ja lokakuun lukema paastosokeria 8,8.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste labra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste labra. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. huhtikuuta 2020
tiistai 14. tammikuuta 2020
Labrassa
Tänään aamulla oli tämän paikan vuoro. En jaksanut herätä tarpeeksi aikaisin, joten olin labrassa vasta puoli 8 aikaan. Puoli tuntia siellä sain istua jonossa, koska en ollut varannut aikaa (ensimmäiset vapaat ajat todella myöhään aamulla). Näin työssäkäyvälle se olisi vähän liian myöhään mennä klo 10 aamulabroihin. Mutta kai sekin kävisi, jos vaan olisi tälle viikolle sattunut sopimaan muuten aikatauluihin. Mutta nyt ei onnistunut.
Listalla oli paljon kokeita. Oli Jorvin vatsakeskuksen kokeita iso lista ja Myyrmäen terveyskeskuksen kokeissa paasto- ja pitkä sokeri, sekä uraatit. Mietin että pitääkö ottaa paasto ja pitkä sokeri tuplana, mutta hoitaja sanoi että Jorvi näkee Myyrmäen TK:n tulokset, joten ei tarvitse ottaa tuplaa.
Hoitaja otti peräti 7 putkea verta. Mutta eihän se ole paljon, kun vertaa siihen että käyn säännöllisesti verenluovutuksessa jossa otetaan noin puoli litraa.
No mitä tulokset sitten sanoivat. No siitä kuulen viikon päästä lääkärillä. Mutta jotain pystyn jo itsekin toteamaan.
Viimeksi (lokakuussa) pitkä sokeri oli 73, nyt se oli 65. Eli ruokavaliolla on ollut positiivinen vaikutus vaikka vielä ollaankin viitearvojen ulkopuolella.
Kokonais kolesteroli oli nyt 4,2, siitä en löytänyt vanhaa labratulosta, koska Vantaalla on edellisen kolesterolimittauksen jälkeen siirrytty Apotti-potilastietojärjestelmään, ja tietoja on vaikea kaivaa.
Hyvä HDL kolesteroli oli 1,15, kun viitearvo naisilla on 1,2 tai enemmän.
Huono LDL kolesteroli oli 2,6, viitearvo on alle 3.
Muutkin kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä. PAastosokeri oli 11,5, omalla mittarilla mitattuna 10,8. Joten se on tietenkin korkea. JA siihen ainakin vetoan kun lääkärin kanssa leikkauksesta ensi viikolla keskustelen.
P.S. Puoliso pisti myös porkkanaa peliin - Jos saan painoa pudotettua 10 kiloa hän lupaa hankkia meille uuden auton 😁😜
perjantai 10. tammikuuta 2020
Joululoman tulos
Joululoman tuloksena oli -1 kg. Positiivista. Kuvittelin että tilanne olisi päin vastainen, kun tuntui että vain syöpöttelin koko joululoman. Mutta onneksi näin.
Nyt vain takaisin rutiineihin, herkut pois ja tiukempi linja syömisissä. Josko sitten lukema olisi kauniimpi kun lääkäriin menen kahden viikon päästä. Vaikka en minä tässä kyllä liikoja toivo - niin hitaasti tuntuu tuo paino putoavan. Olen miettinyt että jos aloittaisin jälleen ENE-dieetin, mutta taidan odottaa lääkärin tapaamista ennen kuin sen aloitan. Ainoa huono puoli siinä on se, että helmikuussa on hiihtoloma, ja olisi mukava elää normaalilla ruokavaliolla pohjoisessa, sieltä kun ei hiihtokeskuksista mitään nutriletteja varmaan saa. No täytyy miettiä.
Ensi viikolla menen labraan. Kyseessä sekä normaali diapetes-kontrollilabra että vatsakeskuksen isommat kokeet. Saa nähdä kuinka monta putkea verta otetaan. Olisin varannut ajan lähilabraan, mutta siellä ajanvaraukset menivät vasta pitkälle päivään, joten menen vain jonottamaan sinne joku aamu. Viimeksi pääsin läpi puolessa tunnissa, vaikka ihmisiä vaikutti olevan paljon. Mutta jos ajoissa menee, pääsee nopeammin poiskin.
Viime päivinä olen taas löytänyt kaupasta herkkuni - Pomelon. Sitä lähti eilenkin kaupasta mukaan kaksin kappalein. Se on ollut "paheeni" jo pitkään, mutta mielestäni se on pieni paha. Jännä sinänsä että pomelo ja Sweetie on greippihedelmistä mieleeni, mutta itse greippi ei.
Ulkona on ihana ilma, tänään pitäisi koittaa ottaa etäpäivän lomassa pieni happihyppely - aurinko paistaa niin hienosti. Ehkäpä otankin tässä ruokatunnin lomassa pienen tauon ja lähden ulos.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)