Näytetään tekstit, joissa on tunniste verenluovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verenluovutus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. heinäkuuta 2020

Loman loppu - arki koittaa

Niin se loma loppui ja arki koittaa jälleen. Se tarkoittaa onneksi taas jonkinlaista rytmiä elämään. Ei tule nukuttua pitkään ja syötyä iltamyöhällä grilliruokaa saunan jälkeen. Tosin eihän siinä grilliruuassa sinänsä mitään vikaa ole, jos syö kevyttä broileria tms. Mutta ruokarytmistä on taas helpompi pitää kiinni.

Viime viikon painon nousu ahdistaa vieläkin. Varsinkin kun tiedän että se oli ihan omaa syytä, söin miten ja mitä sattuu. Onneksi vaaka näytti tänään puoli kiloa vähemmän kuin viime viikolla, tästä on hyvä mennä taas eteenpäin. Toisaalta tietoisuus siitä että olen käynyt noin kaksi kiloa alempana painoni kanssa antaa motivaatiota että siihen kyllä pystyn. Ja toisaalta se osoittaa kuinka tärkeää on pitää ateriasuunnitelmastaan kiinni, eikä tehdä mitään kummallisuuksia. Välillä voi tietty herkutella, mutta ei viikkoa yhteen menoon, niin kuin minulla kävi. Tosin väitän että siihen vaikutti myös lämmin ilma, ei tehnyt mieli syödä mitään raskasta vaan "jotain pientä" ja sitten meni pullaa ja keksejä.


Tänään Painonhallintatalossa käsiteltiin rasvaa ja ateriarytmiä. Totesin että omalta kohtaltani rasvan käyttö on aika oikeissa uomissa, mutta aina tietysti voi parantaa. Esimerkiksi en koskaan ole katsonut mitä paistorasvana käyttämässäni juoksevassa margariinissa on pakkausmerkinnät - olen vain ottanut sen mikä käteen on sattunut. Nyt täytyy katsoa seuraavalla kerralla tarkasti että minkälainen ravintosisältö yms. eri vaihtoehdoissa on ja ottaa niistä paras. Olen myös "oppinut" käyttämään pähkinöitä ruokavaliossa. Ostin kerran ison pussin maapähkinöitä, mutta ne maistuivat jotenkin puisevilta, joten olen pääasiassa käyttänyt cashew pähkinöitä rahkan seassa. 

Ateriarytmi on muodostunut jo tavaksi. Ja on hyvä huomata että se on sellainen elämäntapamuutos jota on helpohko ylläpitää. No, lomalla oli vähän vaikeaa, mutta vasta sitä on tässä muutama kuukausi opeteltukin. Näin työaikana sitä on helpompi pitää yllä. Etätyö jatkuu ainakin elokuun alkuun asti työnantajan ohjeiden mukaisesti. Todennäköisesti sen jälkeenkin teen 3 päivää viikossa kotoa töitä, tähän on niin tottunut jo. 

Nyt taas kun on kotona, voi alkaa tehdä smoothieita, ja nyt on esimerkiksi saatavilla tuoreita mansikoita joita on kiva napostella sellasenaan. Pakastimeen laitoin noin 7 kiloa ja pari kiloa syötiin viikonlopun aikana. Tänään lupasin hakea lisää mansikoita jos vain kaupassa on. Tänään on myös luvassa jälleen verenluovutus, siitä onkin jo reilu kolme kuukautta kun viimeksi kävin. 


tiistai 14. tammikuuta 2020

Labrassa


Tänään aamulla oli tämän paikan vuoro. En jaksanut herätä tarpeeksi aikaisin, joten olin labrassa vasta puoli 8 aikaan. Puoli tuntia siellä sain istua jonossa, koska en ollut varannut aikaa (ensimmäiset vapaat ajat todella myöhään aamulla). Näin työssäkäyvälle se olisi vähän liian myöhään mennä klo 10 aamulabroihin. Mutta kai sekin kävisi, jos vaan olisi tälle viikolle sattunut sopimaan muuten aikatauluihin. Mutta nyt ei onnistunut.

Listalla oli paljon kokeita. Oli Jorvin vatsakeskuksen kokeita iso lista ja Myyrmäen terveyskeskuksen kokeissa paasto- ja pitkä sokeri, sekä uraatit. Mietin että pitääkö ottaa paasto ja pitkä sokeri tuplana, mutta hoitaja sanoi että Jorvi näkee Myyrmäen TK:n tulokset, joten ei tarvitse ottaa tuplaa.

Hoitaja otti peräti 7 putkea verta. Mutta eihän se ole paljon, kun vertaa siihen että käyn säännöllisesti verenluovutuksessa jossa otetaan noin puoli litraa.

No mitä tulokset sitten sanoivat. No siitä kuulen viikon päästä lääkärillä. Mutta jotain pystyn jo itsekin toteamaan.
Viimeksi (lokakuussa) pitkä sokeri oli 73, nyt se oli 65. Eli ruokavaliolla on ollut positiivinen vaikutus vaikka vielä ollaankin viitearvojen ulkopuolella.
Kokonais kolesteroli oli nyt 4,2, siitä en löytänyt vanhaa labratulosta, koska Vantaalla on edellisen kolesterolimittauksen jälkeen siirrytty Apotti-potilastietojärjestelmään, ja tietoja on vaikea kaivaa.
Hyvä HDL kolesteroli oli 1,15, kun viitearvo naisilla on 1,2 tai enemmän.
Huono LDL kolesteroli oli 2,6, viitearvo on alle 3.

Muutkin kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä. PAastosokeri oli 11,5, omalla mittarilla mitattuna 10,8. Joten se on tietenkin korkea. JA siihen ainakin vetoan kun lääkärin kanssa leikkauksesta ensi viikolla keskustelen.

P.S. Puoliso pisti myös porkkanaa peliin - Jos saan painoa pudotettua 10 kiloa hän lupaa hankkia meille uuden auton 😁😜