hiljaisuudelle on syynsä, iloa ja surua

Olen ollut pitkään hiljaa täällä blogissa. Sille on ollut syynsä. Olen kantanut sydämessäni salaisuutta ja ollut siksi hiljaa etten vahingossakaan paljasta asiaa. 

Painonpudotus ja lääkkeistä eroon pääseminen edesauttoivat sitä että tulin raskaaksi. Saimme aikaan uuden ihmeen, jota vaalin ja aloin odottaa kovasti. Tämä on tuonut paljon iloa meidän kevääseen, joskin myös huonoa oloa raskausoireiden myötä.

Mutta kaikki ilo ja onni ei ole kestävää.

Kaksi viikkoa sitten varhaisultrassa kävi ilmi, että vauva ei selvinnyt. Nyt on mennyt kaksi viikkoa selviytymisen merkeissä. Ollaan ryvetty syvissä vesissä, itketty ja surtu koko perhe. Viime viikolla sain naistenklinikalla lääkkeet jotta kohtu tyhjenee ja sitä ollaan tässä nyt podettu sitten keskiviikosta asti. Vatsakipuja on ollut ja kurja olo. Koitan selvitä, koitan jaksaa.

Ehdin olla raskaana kaksi kuukautta. Olin onnellinen uudesta ihmeestä. Toisaalta olo oli kovin ristiriitainen, koska pelkäsin uutta masennusta joka minulla oli edellisen raskauden jälkeen. Mutta toisaalta tämä luo toivoa siitä että vaikka olen jo 41-v, voin vielä tulla raskaaksi. Ehkä vielä joskus. 

Painon pudotus ei ole ollut pääasia pariin kuukauteen. Se ei ole noussut mutta ei myöskään laskenut.